Käkisalmen linnalääni

Ensimmäisen kerran tarkkoja tietoja Novgorodin Karjalan asutuksesta voi saada Vatjan viidenneksen verokirjasta vuodelta 1500. Sittemmin asutusta ja samalla Käkisalmen läänissä asuneita sukuja on mahdollista tutkia ruotsalaisten laatimista verotusluetteloista, jotka ovat keskeisin lähdeaineisto ennen kirkollista väestökirjanpitoa. Käkisalmen eteläinen ja pohjoinen lääni erosivat verotuksellisesti toisistaan, sillä Raudun, Sakkolan ja Räisälän muodostamassa eteläisessä läänissä noudatettiin Viipurin Karjalan kiinteää, maaomaisuuteen pohjautuvaa verotuskäytäntöä, kun taas pohjoisessa läänissä eli Taka-Karjalassa verot koottiin arvioverotuksen mukaan. Verotustiedot merkittiin maakirjoihin, savuluetteloihin ja arvioveroluetteloihin.

Ennen Täyssinän rauhaa on säilynyt kolme ruotsalaisten kokoamaa vero- ja manttaaliluetteloa vuosilta 1582, 1589 ja 1592. Näistä luetteloista voi havaita, kuinka Käkisalmen läänin kantaväestö, Venäjää kohtaan uskollisuutta tunteneet ortodoksit pakenivat läntisen vihollisen tieltä Venäjälle. Täyssinän rauhan jälkeen he palasivat takaisin.

Ortodoksien paluu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä muutto kohti Venäjää voimistui Käkisalmen läänin siirryttyä Ruotsin valtaan vuonna 1617 uuden vallanpitäjän harjoittaman kirkko- ja veropolitiikan takia. Ennen 1650-lukua muutti kyseiseltä alueelta Venäjälle noin 11 000 henkilöä, joista 5 000 oli kotoisin Käkisalmen pohjoisesta läänistä eli Laatokan Karjalasta ja nykyisestä Pohjois-Karjalasta. Samaan aikaan käynnistyi luterilainen asutusvirtaus erityisesti Viipurin ja Kymenkartanon lääneistä.

Luterilaisten ja ortodoksien epäluulot puhkesivat avoimeksi vihanpidoksi ruptuurisodassa vuosina 1656-1658. Ortodoksit asettuivat rajan ylittäneiden venäläisten puolelle. Venäläisille epäonnisen sodan jälkeen ortodoksien poismuutto oli vilkkaimmillaan, sillä he pelkäsivät luterilaisten kostoa. Ruptuurin aikana pakeni yli 4 000 perhettä Venäjälle. Tilalle tuli nytkin, kuten 1600-luvun alkupuolellakin, luterilaista väestöä.

Ruotsin vallan ajan ensimmäinen, koko Käkisalmen läänin kattava maakirja on vuodelta 1618. Tämän jälkeen alkoi Jaakko De la Gardien läänityskausi, minä aikana ei laadittu verotusluetteloita. Seuraava maakirja on vasta vuodelta 1631 ja sitä seuraava arviomaakirja vuodelta 1637. Läänittämättömistä taloista on maakirjoja käytettävissä vuosilta 1638-1654 ja 1678-1699. Vuonna 1651 Ruotsin kuningatar Kristiina jakoi mahtaville aatelisylimyksille läänitykseksi suurimman osan Käkisalmen lääniä. Läänityksen peruttiin takaisin kruunulle eli valtiolle isossa reduktiossa vuonna 1681. Läänitysaikana ei nähtävästi ollut sen kummempaa tarvetta laatia yhtä tarkkoja verotusluetteloita kuin läänitystä edeltävänä ja sen jälkeisenä kautena. Läänitysalueilta kerätyt verot nimittäin rikastuttivat hallinto- ja tuomiovaltaa käyttänyttä läänitysherraa eikä valtiota.

Läänitysaikaa seurasi arrendaattorilaitos vuonna 1683. Nyt kruunu vuokrasi hallintoalueiden veronkannon yksityisille, jotka joutuivat perimään alueensa asukkailta saatavat ehkä tarkemminkin kuin entiset läänitysherrat, sillä kruunu peri omat tulonsa tarkoin. Veronvuokraajat eli arrendaattorit olivat enimmäkseen entisiä läänitysten palvelusmiehiä ja kohtelivat talonpoikia kuin maaorjia. Rahvaan asema ei arrendaattorijärjestelmässä ainakaan vahvistunut.

Käkisalmen pohjoisen läänin asukkailta ei kerätty henkirahaa, vaikka sitä yritettiin sinne 1600-luvun loppupuolella ulottaakin. Ainoastaan Sortavalan kaupungin asukkaat maksoivat henkirahaa.