Viipurin linnalääni

Ruotsalaiset ryhtyivät rakentamaan Viipurin linnaa kolmannen ristiretken aikana turvatakseen valloituksensa itärajan. Ruotsalainen hallintojärjestelmä levittyi alueelle: sen peruspilariksi muodostettiin Viipurin linnalääni, jonka valvonnassa kannettiin veroja, käytiin oikeutta ja tehtiin katolisen kirkon lähetystyötä. Viipurin linnalääni ulottui Kymijoelta Rajajoelle ja Suomenlahdelta Mikkelin pohjoispuolen eräalueille. Vuonna 1539 alue supistui, kun Savonlinnan linnalääni perustettiin.

Paikallishallinnon runko rakentui siis keskiaikaisista linnalääneistä, jotka 1540-luvulla jaettiin voutikuntiin. Niiden keskuspaikkoja olivat kuninkaankartanot. 1500-luvulla linnaläänejä oli kymmenen - tosin kymmenes eli Käkisalmen linnalääni ainoastaan vuosina 1581-1595. Voutikuntien lukumäärä sen sijaan vaihteli hallinnollisten järjestelyjen myötä.

Ruotsin Karjalan asutuksesta on saatavilla tietoja 1540-luvulta lähtien, jolloin ryhdyttiin Kustaa Vaasan toimeenpaneman, kirjalliseen tilinpitojärjestelmään pohjautuvan verouudistuksen myötä laatimaan maakirjoja. Yhtenäisempi verotusluetteloihin nojautuva asutustiedosto voidaan laatia 1560-luvulta lähtien. Vuoden 1634 hallitusmuodossa perustettiin lääninhallinto, jolloin lääni korvasi aikaisemman voutikunnan verotuksellisena perusyksikkönä. Voutihallinnon aikaisia tilikirjoja kutsutaan voudintileiksi, kun taas lääninhallinnon aikaisia tilejä nimitetään läänintileiksi.

Vuonna 1634 ryhdyttiin laatimaan henkikirjoja, joihin merkittiin kaikki henkirahaa maksaneet ihmiset. Vuonna 1656 vapautettiin henkirahasta alle 15-vuotiaat ja yli 63-vuotiaat maata viljelemättömät henkilöt. Ikärajat säilyivät voimassa yli kaksi sataa vuotta, sillä vuonna 1865 alaikärajaa nostettiin vuodella.