Väestökirjanpidon historiaa

Vanhimmat tunnetut väestörekisterit löytyvät Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta, joiden väestökirjanpidosta on tietoja 1400-luvulta. Tuon ajan asiakirjasarjat ovat hyvin aukollisia. Katolisten maiden kirkonkirjoista keskusteltiin mm. Trenton eli Tridentin kirkolliskokouksessa (1545-1573), jossa todettiin, että kastettujen luettelointi oli tyydyttävällä tasolla, mutta seurakuntien haluttiin pitävän kirjaa myös vihityistä. Englannin kuningas Henrik VIII määräsi vuonna 1538, että seurakuntien oli rekisteröitävä kastetut, vihityt ja haudatut henkilöt erillisiin luetteloihin.

Katolisen kirkon 1200-luvulla antamien ohjeiden mukaisesti jokaisen tuli käydä ripillä kerran vuodessa. Tilaisuudessa testattiin kristillisten opinkappaleiden hallinta. Ruotsiin ja Suomeen käytäntö juurtui viimeistään 1300-luvun lopulla, jolloin seurakuntalaisten oli vuosittain kokoonnuttava toistamaan papin perässä mm. Isä meidän -rukous ja uskontunnustus sekä osoittamaan ripittäytymiskäytännnön tuntemus. Uskonpuhdistuksen jälkeenkin tapa säilyi ennallaan. Suositeltavaa oli osallistua ehtoolliselle kolmesta neljään kertaa vuodessa, ehdoton ajallinen takaraja oli vuosi ja yksi päivä. Uskonnollinen tietämys ja ehtoolliselle osallistuminen merkittiin erilliseen kirjaan piispa Johannes Gezeliuksen vuoden 1665 piispantarkastusohjeen ja vuoden 1673 hiippakuntasäännön edellyttämällä tavalla.

Periaatteessa kirkollinen väestökirjanpito Ruotsissa ja Suomessa alkoi vuonna 1686 säädetyn kirkkolain myötä, joka määräsi rippikirjat, historiakirjat ja muuttaneiden luettelot pakollisiksi jokaisessa seurakunnassa. Historiakirjoiksi nimitetään syntyneiden ja kastettujen, kuulutettujen ja vihittyjen sekä kuolleiden ja haudattujen luetteloita. Tiedot historiakirjoihin merkittiin aikajärjestyksessä, jokaisen vuoden tiedot erikseen.

Kirkonkirjat olivat vakiinnuttaneet asemansa kuitenkin jo aikaisemmin. Kirkonkirjojen merkinnät tarkentuivat, kun Ruotsiin ja samalla myös Suomeen perustettiin taulustolaitos vuonna 1749. Papit tekivät tilastollisen pohjatyön keräten tietoja sekä väestönmuutoksista että väkiluvusta. Seurakuntien tiedoista koottiin rovastikunnittaiset, hiippakunnittaiset ja läänittäiset yhteenvedot ennen kuin ne lähetettiin Tukholmaan valtakunnan tason tilastointia varten. Kokonaisyhteenvedot laati vuonna 1756 perustettu Tabellkomission. 1700-luvun aikana luovuttiin hiippakunta- ja läänikohtaisista yhteenvedoista. Suomen liityttyä Venäjään vuonna 1809 seurakuntatasoinen väestötilastointi säilyi ennallaan. Samanlainen malli ulotettiin myös vuonna 1812 muun Suomen yhteyteen liitetyn Vanhan Suomen seurakuntiin.


Sukunimihakemistot

Karjala-tietokantaan tallennetuista tiedoista on toimitettu sukunimen mukaan aakkostettuja hakemistoja, joita on aiemmin voinut tilata Karjala-tietokantasäätiöltä.

Sukunimihakemistot on nyt loppuunmyyty.