Muuttaneet

Vuoden 1686 kirkkolaki velvoitti seurakunnan kirjaamaan seurakuntaan ja seurakunnasta muuttavat henkilöt. Aikajärjestykseen perustuvat luettelot sisältävät muuttajan nimen, muuttokirjan numeron, lähtö- tai tulopaikan sekä viittaukset rippikirjan sivulle.

Seurakuntien arkistoissa on säilynyt muuttaneiden luetteloita 1800-luvun alkupuolelta alkaen. Sen sijaan muuttaneiden luetteloiden pohja-aineisto, muuttokirjat, on tallessa paremmin: vanhimmat muuttokirjasarjat alkavat 1720-luvulta. Muuttokirjassa mainitaan muuttajan nimi, syntymäaika ja -paikka, ammatti, asuinpaikka lähtöseurakunnassa, muuttokohde, viimeinen ehtoollisella käyntiaika, konfirmointipaikka, kristinopintaito, lukutaito, rokotus, kruununverojen maksaminen ja esteettömyys/esteellisyys avioliittoon. Muuttaja sai kotiseurakunnastaan muuttokirjan, joka täytyi toimittaa uuden seurakunnan kirkkoherralle. Vuoden 1768 asetuksen mukaan muuttokirja oli esitettävä kahden kuukauden kuluessa, vuodesta 1805 lähtien kahden viikon sisällä muutosta.

Muuttokirjan pohjimmaisena tarkoituksena oli osoittaa, että henkilö sai nauttia ehtoollista. Sen avulla pidettiin ajan tasalla kirkollista väestökirjanpitoa, ehkäistiin irtolaisuutta ja valvottiin, että palkollisella oli työpaikka. Palvelusväki sai vapaan muutto-oikeuden läänistä toiseen vuonna 1766. Seurakunnat eivät ottaneet vastaan sellaisia muuttajia, joista olisi koitunut köyhäinhoidollisia rasitteita.