Rippikirjat

Vuonna 1686 säädetty kirkkolaki määräsi, että jokaisessa seurakunnassa oli pidettävä rippikirjaa. Usein kymmenen vuoden ajanjakson käsittävään rippikirjaan merkittiin seurakuntalaiset kylittäin ja ruokakunnittain. Vanhimmissa rippikirjoissa kylät ovat kinkeripiirin mukaisessa järjestyksessä; 1800-luvun alkupuolelta lähtien aakkosjärjestyksessä. Rippikirjojen perimmäisenä tarkoituksena oli seurata seurakuntalaisten hengellistä vaellusta: kontrolloida ihmisten lukutaitoa ja kristinopin hallintaa sekä valvoa ehtoolliselle osallistumista.

Rippikirjojen merkinnät tarkentuivat 1700-luvun puolivälissä, jolloin niistä löytää tietoja seurakuntalaisten syntymä- ja kuolinajoista, sosiaalisesta asemasta ja muuttomerkinnöistä. Torpparit, sotilaat, mäkitupalaiset ja muu tilaton väestö merkittiin yleensä omille sivuilleen, mutta toisinaan myös sen talouden yhteyteen, jonka palveluksessa he olivat.

Tietoaines lisääntyy edelleen siirryttäessä 1800-luvulle, sillä tuolloin rippikirjoihin ilmaantuvat syntymäseurakunnat, rokotukset, avioliittomerkinnät ja erityiset huomautussarakkeet, joihin pappi saattoi kirjata hyvinkin henkilökohtaista tietoa seurakuntalaisesta. 1900-luvun rippikirjat kertovat myös seurakuntalaisten kirjoitustaidosta, koulusivistyksestä ja kirkollisesta äänioikeudesta.