


| Karjalan historiaa | Viipurin linnalääni | Käkisalmen linnalääni |
| Vanhan Suomen aika | Autonomian ja itsenäisyyden aika |
Suomen historian vuosilukujaTästä pääset selaamaan Suomen historian merkittäviä vuosilukuja. Tarkemmat ajanjaksot ovat sivun oikeassa laidassa. Juliaaninen kalenteri oli gregoriaanista kalenteria jäljessä: Juliaaninen kalenteriRooman keisari Julius Caesar hallitsi valtakuntaansa itsevaltiaana jättäen jälkeensä niin monumentaalisia rakennuksia kuin uuden kalenterinkin: vuonna 46 eKr. hän siirsi vuoden alkamaan tammikuun 1. päivästä, aikaisemmin roomalaisessa ajanlaskussa uusi vuosi ajoittui maaliskuun alkuun. Syyskuun, lokakuun, marraskuun ja joulukuun latinankieliset vastineet merkitsevät lukusanoja seitsemästä kymmeneen. Nämä nimitykset perustuvat siis vanhaan roomalaiseen kalenteriin ennen Caesarin uudistusta. Joskus tutkija saattaa törmätä asiakirjoja lukiessaan esimerkiksi kuukausimerkintään 7:ber tai 7bris, joka tarkoittaa syyskuuta. Uuden vuoden ajoituksen ohella Caesar määräsi ajanlaskun perustaksi auringonkulun siten, että vuodessa oli 365 päivää, paitsi joka neljäs vuosi yksi vuorokausi enemmän. Gregoriaaninen kalenteriTrenton kirkolliskokouksessa (1545-1563) keskusteltiin juliaanisen kalenterin uudistamisesta, sillä todellinen auringonkulun mukainen vuosi jäi runsaat yksitoista minuuttia juliaanista vuotta lyhyemmäksi eli 128 vuodessa eroa kertyi yksi vuorokausi. Niinpä paavi Gregorius XIII:n päätöksellä katoliset maat siirtyivät uuteen, hänen mukaansa gregoriaaniseksi nimettyyn kalenteriin, jossa karkausvuodet sijoittuvat neljällä jaollisiin vuosiin. Protestanttiset maat siirtyivät tähän ajanlaskuun 1700-luvulla, esimerkiksi Ruotsin valtakunta vuonna 1753. Tuolloin Suomenkin seurakunnissa siirryttiin 17. helmikuuta jälkeen suoraan maaliskuun ensimmäiseen päivään. Sen sijaan Vanhassa Suomessa juliaaninen kalenteri oli käytössä vuoteen 1812 ja se eli autonomian aikana rinnakkaisjärjestelmänä, sillä Venäjä ryhtyi noudattamaan gregoriaanista ajanlaskua vasta vuonna 1921. Etenkin 1900-luvun ortodoksikirkonkirjoista löytyy useita esimerkkejä uuden kalenterin vaikutuksesta seurakuntalaisten syntymäaikamerkintöihin. |


1532-1617
Uskonpuhdistuksen aika
1617-1721
Ruotsin mahtavuuden aika
1721-1809
Ruotsin vallan loppukausi
Vuosilukujen näyttö: Valitse ensin ajanjakso, esim. Ruotsin mahtavuuden aika. Avautuvasta listasta näkyy mm. ajanjakson hallitsijat ja merkittävimmät tapahtumat.